Sonja Vainion esittely
Koulutukseltani olen BBA/tradenomi, työnohjaaja ja MB-elämäntaidon valmentaja® - Life Coach. Liike-elämän eri tehtävissä olen toiminut vuodesta 1990 lähtien, mm. konsulttina, tuotepäällikkönä, myymäläpäällikkönä ja kirjanpitäjänä. Olen työskennellyt myös ulkomailla. Päivitän osaamistani jatkuvasti osallistumalla koulutuksiin. Valmennuksia olen tehnyt yrittäjänä vuodesta 2005.
Haluan henkilökohtaisena valmentajana ja business coachina:
- kannustaa ja tukea sinua pääsemään tavoitteisiisi
- nähdä sinussa olevan potentiaalin ja mahdollisuudet
- antaa sinulle objektiivisen näkökulman
Tapani toimia työnohjaajana on ratkaisukeskeinen (toiminnalliset tehtävät) ja aidosti vuorovaikutteinen. Erityisesti olen perehtynyt voimavaroihin, enneagrammi-persoonallisuusteoriaan ja ryhmädynamiikkaan ja sitä kautta erilaisuuden hyödyntämiseen ja vahvuuksien kartoittamiseen, sekä ajanhallintaan ja työn organisointiin. Tutustu työnohjaukseen tästä.
Työnohjaajana:
- keskityn työryhmän/ohjattavan vahvuuksiin ja itsetuntemuksen parantamiseen
- autan kirkastamaan tavoitteet
- kannustan avoimuuteen ja vastuunottoon
Harrastuksiani ovat lukeminen, maailmanmenon pohtiminen ystävien kanssa, liikunta, valokuvaus, puutarhanhoito ja elokuvat. Olen mukana vapaaehtoistyössä ja minulla on Plan -kummityttö Brasiliassa.
Mielenkiinnon kohteitani ovat: ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi (työn ja muun elämän tasapaino, työelämän kehittäminen inhimillisemmäksi (pelolla johtamisen sijaan innolla johtamiseen) ja erilaisuuden ymmärtäminen ja hyödyntäminen. Uskon, että toinen toisiamme kunnioittamalla sekä omaa itsetuntemustamme parantamalla muutamme tätä maapalloamme paremmaksi paikaksi asua ja elää. Kun otamme vastuuta itsestämme, olemme rohkeita ja toteutamme unelmiamme annamme omalla esimerkillämme muillekin mahdollisuuden tehdä samoin.
ILMAISTA INSPIRAATIOTA SINULLE! Tutustu tästä.
|